Kirja syntyi – ja sitten alkoi uusi matka

Joskus jälkeenpäin ihmettelee, miten jokin asia oikein tapahtui. Miten yhdestä ajatuksesta tuli toinen, kuinka seuraava askel löytyi ja miten kaikki vähitellen sai muotonsa.

Minussa on valo -kirjan synty tuntuu minusta tällaiselta.

En tarkoita, että kirja olisi valmistunut ilman työtä. Siihen mahtui paljon kirjoittamista, kuvien valitsemista, pohdintaa ja päätöksiä. Oli yksityiskohtia, joihin piti palata, ja asioita, jotka piti opetella matkan varrella. Mutta kaiken tekemisen keskellä oli tunne siitä, että tämä kuuluu tehdä. Että jokin vei eteenpäin, vaikka en vielä tiennyt, mihin asti.

Kirja syntyi lopulta melko helposti

Nyt jälkeenpäin katsoen tuntuu välillä siltä, että kirja ikään kuin syntyi itsestään. Minun tehtäväni oli tarttua siihen ja tehdä se työ, jota sen syntyminen tarvitsi.

Ehkä sitä voi kutsua johdatukseksi. Minulle se ainakin tuntuu siltä.

Kirjan taustalla ovat omat pohdintani sisäisestä rauhasta, lempeydestä ja siitä, miten löydämme yhteyden itseemme kaiken muun keskellä. Ne eivät ole asioita, jotka olisin ratkaissut lopullisesti. Palaan niiden äärelle itsekin yhä uudelleen.

Kirjaan tulivat mukaan myös maaseudulla ottamani valokuvat. Hetket ja maisemat, joiden äärelle olen itse pysähtynyt. Sanojen, kuvien ja pohdintatehtävien kautta alkoi muodostua kokonaisuus, jota saattoi lopulta pitää käsissään.

Ja sitten eräänä päivänä varastossa oli yksitoista laatikollista kirjoja.

Siinä ne olivat. Kaikki ajatukset, valinnat ja työtunnit painettuina kansien väliin. Oma kirja oli totta.

Samalla mieleen tuli aivan uusi kysymys: mitäs nyt?

Kirjaa tehdessäni olin keskittynyt siihen, että se valmistuu. Nyt edessä oli jotakin, johon en ollut samalla tavalla osannut valmistautua. Miten kirja löytää lukijansa? Miten kerron siitä niin, että sen äärelle osuvat ne ihmiset, joille siitä voisi olla iloa tai tukea?

Valmiin kirjan kanssa olen joutunut opettelemaan odottamista. Tekemisen aikana saatoin aina tarttua seuraavaan tehtävään ja viedä asiaa itse eteenpäin. Kirjan vastaanottoa en voi päättää. Voin kertoa siitä, näyttää sitä ja viedä sitä ihmisten nähtäväksi, mutta loppu tapahtuu omassa tahdissaan.

Se ei ole aina helppoa. Kun on tehnyt jotakin itselleen merkityksellistä, toivoo tietysti, että se koskettaisi muitakin. Välillä luottamus on vahva. Välillä katselen kirjalaatikoita ja mietin, miten tästä mennään eteenpäin.

Uuden vaiheen edessä

Ehkä juuri siinä kohtaa tarvitsen itsekin kirjan ajatuksia. Lempeyttä omaa keskeneräisyyttä kohtaan. Rohkeutta kertoa siitä, mitä olen tehnyt. Ja rauhaa siihen, etten tiedä vielä kaikkea.

Minulla ei ole varmaa vastausta siihen, miksi kirja halusi syntyä juuri nyt tai millainen sen matkasta tulee. Mutta kun selaan sen sivuja, tunnistan niissä jotakin omaa ja tärkeää. Olen saanut tehdä näkyväksi ajatuksia ja hetkiä, jotka muuten olisivat ehkä jääneet vain minun mukaani.

Siitä olen iloinen.

Yksitoista laatikollista kirjoja tuntui aluksi yhden pitkän työn päätepisteeltä. Nyt ajattelen, että siinä taisikin olla uuden vaiheen alku.

Ehkä voin antaa tällekin vaiheelle aikaa. Ottaa seuraavan askeleen silloin, kun se löytyy, kuten kirjaa tehdessäni.

Minussa on valo -kirjaan voit tutustua verkkokaupassani.